Lunta ja jäätä sekä muita elämyksiä tarjolla joka päivä

Kemissä lumen ja jään elämyksen voi kokea vuoden jokaisena päivänä. Ympärivuotisen LumiLinna-alueen päärakennuksen avajaiset pidettiin kaupungin 150-juhlavuoden kunniaksi 5.3.2019. Kemin Matkailu Oy haluaa toimia Kemin kaupungin vihreän strategian mukaisesti kestävän matkailun arvoja kunnioittaen ja näin ollen kohdistaa  25. LumiLinnan teemassa katseen kestävään tulevaisuuteen. Matkailussa on otettava kestävän kehityksen asioita esille ja tuotettava palveluita sen mukaisesti. Haluamme viestiä linnan teeman kautta näistä asioista. Sen lisäksi tulemme varmasti näkemään tulevaisuuden innovaatioita ja muita tulevaisuuden näkymiä lumi- ja jääveistoksissa. Kemin LumiLinnan teema on ollut vuosittain eri ja nyt se on LumiLinna2020 – kurkistus tulevaisuuteen, Windows to the future. Linna on suunniteltu uudella tavalla ja tulee näyttämään erilaiselta kuin ennen. Palvelut ovat tuttuja, mutta tarjolla hieman eri tavalla. LumiHotelli koostuu tänä talvena 10 sviitistä, LumiRavintolassa ruokailee 50 asiakasta kerrallaan, LumiKappeli on tuttu jo vuodesta 1996 ja toki tarjolla on tasokasta jään ja lumen taidetta ja tietenkin tuubimäki. LumiLinnaa rakennetaan parhaillaan ja tarkoitus on saada linnaa esiteltäväksi vieraille 18.1. lähtien. Sää ei ole ollut puolellamme, mutta etenemme sen mukaan miten pystymme ja alueen muut palvelut ovat avoinna läpi vuoden. LumiLinna alueella toimivat talvisen LumiLinnan lisäksi mm. Seaside Glass Villat, päärakennuksessa SnowExperience365 -elämystila, ravintola-, hyvinvointi-, aktiviteetti- ja myymäläpalvelut. 

Kiinalaisen uuden vuoden aika kiireisin

LumiLinna-alueen päärakennuksen päänähtävyys SnowExperience365 -elämystila on avoinna vuoden jokaisena päivänä aamusta iltaan. Elämystila on pääsääntöisesti jäästä, jota siellä on yli 100 000 kg. Lattiat ja seinät ovat lumesta, ja lämpötila -5C. Se on on elämys lämpimästä maasta tulevalle vierailijalle, joka on harvoin nähnyt lasissa olevaa jääpalaa suurempaa jäätä, kokenut iholla pakkasta tai laskenut jäistä mäkeä. Elämystilaa koristaa marraskuussa tehtyjen muutostöiden jälkeen mm. veikeät rotat, jotka sopivat tilan Satulinna-teemaan.

Meillä käy paljon kiinalaisia vieraita, joten ajattelimme, että voisimme taas tuoda kiinalaisen horoskoopin tarinaa esille linnalla. Vuosi 2020 on rotan vuosi ja kausittaisia muutoksia tehdessämme, halusimme tuoda sen veistoksissa esille ympärivuotisessa SnowExperience365 -elämystilassa. Kiinalaista uutta vuotta juhlistetaan Kemin LumiLinnalla jo kolmatta kertaa. Perjantaina 24.1. Lumihiutale-ravintolassa nautitaan kiinalaisen uuden vuoden menu, ja ilotulitus linnalta järjestetään klo 18. Kemissä aasialaisten osuus oli 41% rekisteröidyistä kansainvälisistä yöpyjistä tammi-syyskuussa 2019. Kiinalaisten, thaimaalaisten ja taiwanilaisten yöpymisten osuus oli Kemissä huomattavasti suurempi kuin koko maassa keskimäärin. 

Vastuullisuus ympärivuotisessa matkailussa

Ympärivuotisen matkailun kehittäminen ja viipymän kasvattaminen ovat tämänhetkiset tavoitteet, jotka myös tukevat matkailun kestävää toimintaa. Tavoitteemme on tarjota kestävän matkailun mukaiset palvelut vuoden jokaisena päivänä. Meidän lumeton aikamme on eksoottinen kokemus kaikkine väreineen ja poikkeavalla auringon valon määrällä mitattuna. Tämän näköalan tarjoamme mm. Lumihiutale-ravintolastamme ja Seaside Glass Villoistamme päivittäin. Tiloissamme toimivat ohjelmapalvelun tuottajat ovat nyt hioneet elämyksiä vuoden jokaiselle päivälle, jotta asiakkaat pääsevät nämä kokemaan ohjatusti luonnossa. Asiakkaamme saapuvat ympäri maailman ja monet suurkaupungeista. He arvostavat puhdasta ilmaa, lähiruokaa, saunaa. He nauttivat laajasta ohjelmapalvelukirjosta, sekä yöpymisestä meren rannassa revontulia, kuuta, auringon laskua ja nousua ihastellen.

LumiLinna-alueen rakennusvaiheessa Kemin Matkailu Oy halusi suunnitella alueen ja sen rakennusten energiaratkaisut vastuullisiksi ja tehokkaiksi. Yhtiö on kaupungin omistama ja Kemi on ensimmäinen kaupunki manner-Suomessa, joka on saanut ISO14001 ympäristösertifikaatin. LumiLinna-alueella hyödynnetään sekä maalämpöä, maakylmää ja luonnon kylmää. Päärakennukseen katolla on Lapin suurin aurinkovoimala. Hukkalämpö hyödynnetään mm. käyttöveden lämmittämiseen ja veden käyttö on rajoitettua. Raaka-aineet ja materiaalit pyritään tilaamaan mahdollisimman läheltä ja käyttämään paljon paikallista työvoimaa ja alueen yritysten asiantuntijuutta. 

X